
Likaanen Lakeus on kestävyyttäsi koetteleva pitkän matkan pyöräilyseikkailu. Noin 475 kilometriä pitkä reitti ajetaan kestopäällysteen ulkopuolella peltojen ja metsien keskellä.
Aikaa on koko viikonloppu perjantai-illasta 15.5.2026 sunnuntai-iltapäivään 17.5.2026 saakka. Nopein maalissa saa lämmittää saunan. Voit käyttää aikaa koko viikonlopun ja ajaa pyöräretkeilyn hengessä tai lasettaa samoilla silmillä läpi yön.
Jos pidät pitkistä matkoista ja sinulle ei riitä mikään, tämä on sinun juttusi. On tosin täysin sinun vastuullasi, että pääset maaliin. Vastaat itse selviämisestäsi reitin läpi ja siitä, että pyöräsi kestää. Pyörän ja muiden varusteiden on sovelluttava reitin vaatimuksiin. Kaikki tarvittava eli ruoka, juoma, varaosat ja korjausvälineet kannetaan itse mukana. Jos jotakin käy, ei apua ole tarjolla järjestäjän puolesta. Osallistujat ajavat täysin omalla vastuullaan. Vaikka tarkoitus on, että Likaanen Lakeus sopii jokaiselle yllytyshullulle pyöräilijälle, kyseessä ei ole aloittelijoille tai täysin kokemattomille suositeltava tapahtuma. Tietynlaista kovapäisyyttä ja sitkeyttä edellytetään.
Suomen häjyimmän soraseikkailun hieno reitti on yhdistelmä Pohjanmaan parhaita paloja ja piirtäjän huumorintajua. Likaanen Lakeus kulkee aina eri puolilla lakeuksia uusissa paikoissa, jotka jäisivät pääväyliä pitkin kulkiessa huomaamatta. Reittiä ei ole merkitty. Se on kuitenkin suunniteltu niin, että neste- ja ravintohuoltoa on saatavilla siedettävin välimatkoin erilaisilta palveluntarjoajilta koko matkalla.
Tapahtuman säännöt löydät täältä.
Likaasen Lakeuden pääyhteistyökumppanina toimii VM Sport – pyöräkauppa kaikkia varten. Kuten Likaanen Lakeus tarjoaa mahdollisuuden niin yllytyshullulle kuntoilijalle kuin rautareisiselle ketjunpyörittäjälle, myös VM Sport vastaa kuntoilijoiden ja kilpailijoiden tarpeisiin. Pyörät ja tarvikkeet löytyvät niin kivijalasta Pietarsaaresta kuin verkosta http://www.vmsport.fi.
TÄRKEÄÄ TIETOA
Tapahtumapaikka: Pörkenäsin leirikeskus, Pörkenäsintie 565, 68620 Pietarsaari
Ajankohta: perjantaista 15.5.2026 sunnuntaihin 17.5.2026 saakka.
Perjantai 15.5.2026:
- 15:00-16:30 Ilmoittautuminen (gps-laitteiden ja osallistujanumerojen nouto)
- 16:30-17:30 Ruokailu
- 17:30-18:15 Tapahtumainfo (pakollinen osallistujille)
- 18:50 Kaikki lähtöviivalle
- 19:00 Lähtö matkaan
- 21:00 Huoltopiste aukeaa
Lauantai 16.5.2026:
- 11:00 Maali aukeaa
Sunnuntai 17.5.2026:
- 7:30-10:00 Aamiaista tarjolla ennakkoon varanneille
- 16:00 Maali sulkeutuu ja tapahtuman järjestelyjä aletaan purkaa
Aikataulut ovat alustavia ja järjestäjä pidättää oikeuden tehdä niihin muutoksia.
Ennen matkaan lähtöä tapahtumakeskuksella on ilmoittautumiseen sisältyvä täyttävä ruokailu sekä tapahtumainfo, jossa käydään tärkeimmät seikat tapahtumasta ja reitistä huolella läpi. Voit halutessasi jättää varusterepun säilytettäväksi tapahtumapaikalle.
Kun pääset maaliin, löytyy tapahtumapaikalta sauna meren rannalta Pohjanmaan parhailta paikoilta. Järjestäjän puolesta on myös tarjolla ruokailu.
Pörkenäsissä voit myös halutessasi majoittua ajon jälkeen. Majoitus tapahtuu miesten ja naisten erillisissä muutaman hengen yhteishuoneissa kohtuulliseen hintaan. Telttailu on ilmaista.
Tapahtumapaikkaa lähin rautatieasema on Pietarsaari-Pedersöre, johon on suora noin neljän tunnin yhteys pääkaupungista. Asemalta tapahtumapaikalle on parikymmentä kilometriä. Linja-autolla lähiseudulle pääsee myös niin Pedersören, Pietarsaaren kuin Uudenkaarlepyyn pysäkeiltä.
Reitti
Vuoden 2026 Likaasen Lakeuden reitti lähtee Pietarsaaresta kuvankauniilta Pörkenäsin merenrannalta. Matka kulkee ensiksi Uuteenkaarlepyyhyn isänmaamme historiankuvaan merkittävästi vaikuttaneen Zacharias Topeliuksen kotimaisemiin, josta jatketaan peltojen keskellä lakeuksien tasaisia peltomaisemia pitkin puukkojunkkarien Alahärmään. Kun selviät Lapuanjoen toiselle puolelle, pääset Kortesjärvelle, josta aikanaan lähti maan eniten vapaaehtoisia kouluttautumaan jääkäreiksi suhteessa asukaslukuun.
Kortesjärveltä kuljetaan historiallista Leipätietä pitkin Pedersören puolelle, joka on yksi Pohjanmaan vanhimmista pitäjistä. Leipätietä pitkin talonpojat reittimestarin lapsuudenmaisemista kuljettivat viljaa kohti rannikkoa. Meri ei tule kuitenkaan vielä vastaan, mutta keskeltä metsiä löydät järjestäjän tarjoaman huoltopisteen. Huoltopisteelle voit jäädä halutessasi vaikka torkkumaan. Täältä päästään tervanpolttopitäjä Teerijärvelle, josta matka jatkuu Alavetelin perämetsiin. Matkan varrella on monia laavuja ja kotia, joissa voit levähtää hetkeksi.
Kälviällä tavataan sanoa, että siellä on joko hulluja ja tai pyöräilijöitä. Kumpaan tahansa samaistut, on siellä vihdoin mahdollisuus täydentää energiavarastoja ennen siirtymistä kulttitapahtuma Gravel Adventure Kälviän maastoihin, josta päästään Kannukseen. Täällä syrjäinen metsä muuttuu yhtäkkiä tuulivoimaloiden muovaamaksi. Tuuli kuljettaa sinut lopulta Kalajoen hiekkasärkille, joihin et toivottavasti jää jumiin. Vaikka tekisi mieli jäädä rannalle, matkan on jatkuttava, jotta pääset hylkeenpyyntipaikkakunnalle Himangalle.
Rannikkoa pitkin kulkiessa jatketaan Puolustusvoimien ampumaharjoituspaikkana käyttämälle Lohtajan Ohtakarille, jonka kärki toimii myös vuoden 2026 Ruskan kontrollipisteenä. Sieltä päästään kaupunkiseikkailulle Kokkolaan. Vaikka Kokkola sijaitsee lähellä Pietarsaarta, on etäisyys näiden välillä pidempi kuin luulisit. Luodossa eli Larsmossa tuntuu nimittäin välillä siltä, että olisit ulkomailla.
Lopulta pääset Pietarsaareen, jossa on vielä luvassa muutamia yllätyksiä ennen merenrannan maalisaunaa. Maisemat maalissa ovat pyöräilykauden parhaasta päästä, toivottavasti jaksat jäädä ihailemaan niitä.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen avataan monesko.fi:n kautta maanantaina 1.12.2025 kello 9:00. Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://my.raceresult.com/373443/.
Halutessasi voit maksaa liikunta- ja kulttuurieduilla. Näiden osalta katso ohjeet täällä https://monesko.fi/liikuntaedut/. Monesko.fi toimii liikuntaetujen välittäjänä Likaasessa Lakeudessa poiketen edellisvuodesta, joten toimi Moneskon ohjeiden mukaisesti.
Ilmoittautumismaksu (129 euroa) sisältää maan häjyimmän soratiereitin, reaaliaikaisen gps-seurannan, ruokailun ennen tapahtumaa, järjestäjän tarjoaman kattavan huoltopisteen reitin varrelta, ruokailun maaliin tultuasi, saunan maalissa ja pyöräilykauden väsyneimmät jälkipelit. Muutakin mukavaa saattaa sisältyä ja tästä ilmoitamme myöhemmin.
Lisäksi voit ilmoittautumisen yhteydessä varata lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi (16.5.-17.5.) sänkypaikan yhteishuoneissa tapahtumapaikalla. Majoitukseen sisältyy aamiainen sunnuntaiaamuna 17.5. ja paketin hinta on 30 euroa. Omat lakanat ja pyyhe tulee ottaa mukaan. Jos majoitut muualla tai et nuku ollenkaan, voit varata sunnuntaiaamulle 17.5. aamiaisen 10 eurolla. Sekä majoitus että aamiainen tulee varata ilmoittautumisen yhteydessä samalla lomakkeella. Ilmoita samalla myös erityisruokavaliot.
Vastaamme mielellämme tapahtumaa koskeviin kysymyksiin sähköpostitse likaanenlakeus ( at ) gmail (.) com tai Instagramissa tilillä @likaanenlakeus.
Ilmoittautuminen sulkeutuu muutama viikko ennen tapahtumaa. Viime vuonna paikat myytiin loppuun alle vuorokaudessa, joten toimi nopeasti.
Yhteistyössä
Likaasen Lakeuden pääyhteistyökumppanina toimii VM Sport – pyöräkauppa kaikkia varten. Kuten Likaanen Lakeus tarjoaa mahdollisuuden niin yllytyshullulle kuntoilijalle kuin rautareisiselle ketjunpyörittäjälle, myös VM Sport vastaa kuntoilijoiden ja kilpailijoiden tarpeisiin. Pyörät ja tarvikkeet löytyvät niin kivijalasta Pietarsaaresta kuin verkosta http://www.vmsport.fi.



